Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
     

Sairastuvan ompelukerho

14.09.2010 - 12:18 / Kategoriat: Kierrätys, Lastenvaatteet, Sekalaista näperrystä, ompelu

Meidän nuorin on kuumeessa. Eilinen lääkärissä käynti paljasti myös korvatulehduksen. Ilmeisesti flunssaa on todella paljon joka puolella liikkeellä. Potilaan kanssa olen sitten töistä pois. Ja kerrankin on aikaa tehdä jotain, kun potilas viihtyy lähinnä pötköttäen sohvalla. Sain varmaan vuoden tauon jälkeen aikaiseksi langoittaa saumurin. Tuo pikkupotilas kiskoi siitä kerran langat irti ja veivasi kaikki säädöt, enkä ole jaksanut urakoida niitä kohdalleen. Nyt urakoin ja se olisi tosi aikaansaannos ;) Täytyisi joskus viedä tuo kone ihan huoltoon, alkaa terä olla tylsä ja tehdä kurjaa jälkeä.

Mikun blogissa olevaa pipon ohjetta on pitänyt monesti kokeilla. Tuo ylipitkäpipo on meidänkin koululaisten suosiossa. Meidän talosta löytyy vinot pipot tahraisia/reikäisiä paitoja ja niistä päätin kokeilla pipoja. Ensimmäisenä tuunaukseen pääsi Dunsin aurinkomekko. Ihana kangas, mutta tyttö sai ekalla käyttökerralla koko mekon etumuksen maaliin. On ollut siitä asti käyttämättä. Piposta tuli vähän iso, mutta tyttö ei antanut sitä pienentää. Onnellisena lähti kouluun uusi pipo päässä.

Poikien pipoihin pääsi h&m:n vanha merirosvo t-paita. Viidenkymmenen sentin kirpparilöytö, joka palveli paitana pitkään. Nyt siitä tuli ohut kesäpipo. Isommalle pojalle pipo syntyi L&B:n paidasta. Paidan ostin ihanan kuosin  takia, mutta on aivan liian leveä meidän lapsille. Ja nyt leikatessa huomasin, että muutaman käytön jäljiltä oli tullut reikäkin.

Vanhimmalle tein pipon Me&i tunikasta. Tunika on onnettoman ohut. Oon yöpaitana pitänyt, mutta mielellään realisoin järkevämpään käyttöön.

Sit tein kaksi pipoa yhteiskäyttöön. Varmasti itse omin tuon beigen. Molemmat tehty Marimekon paidoista. Maalitahroilla molemmat oon sotkenut. Molemmissa vuorina valkoinen trikoo. Siniraidalliseen käänsin vuorta vähän eteenkin. 

 Kokeilin myös toisen Mikun ohjeen. Vanha paita taas uhrina. Ohje oli tosi helppo ja kiva. Piposta tuli vain liian matala. Enkä jaksanut kokeilla toista kertaa. Täytyy joskus myöhemmin kokeilla uudestaan.

Tuota kangasta oli kahden paidan alareunassa. Toinen väriltään sininen. Siitä tein perusneliöpipon. Vuoriksi laitoin kohtuu paksua fleeceä. Viime syksyinen trikoo+fleece pipo oli mukavan lämmin.

Pipotehtaan lisäksi meillä käynnistyi syksyn hanskatehdas. Tein aiemmin valmiiksi leikkaamani hanskat loppuun. Ovat syksyllä varmasti käteviä. Kolmiin hanskoihin riitti vuoriksi pesukoneessa kutistunut ohut villaneule. Neuleen pitkät hiharesorit pääsi myös käyttöön.

Ensimmäisissä hanskoissa on päälikankaana jälleen lapsuuteni pussilakana. Nyt tämä on varmasti jo loppuun käytetty =) Hanskat oli mulle pienet (harmi, olisin ne mielelläni ominut) ja esikoinen nappasi ne vapailta markkinoilta ekana. Resorit on pitkät ja käännettävät.

Tässä hanskasatsissa oli kyllä kahdet leikattuna minullekin. Toisiin laitoin vuoriksi neulepaitaa ja pitkät käännettävät resorit. Ja toiseen keväästä tuttuun tapaan fleeceä. Tuo ainotar pul on omaa suosikkiani oravien lisäksi. Kumma juttu, sillä vielä vuosi sitten vihreä oli mun inhokkiväri!! Nykyään huomaan ostavani sitä enemmän ja enemmän. Kai se rauhoittaa tai jotain ;)

Kahdet hanskat oli vielä leikattuna. Villavuoriset taidan antaa kummitytölle ja toiset taitaa mahtua isommalle pojalle.

Nyt kun saumuri on kunnossa, niin päätin tehdä siteitä. Vihdoin ja viimein keksin käyttöä mikrokuituimuille. Joskus pari vuotta sitten ne tuli Ipanat vaippojen kaupanpäällisiksi (tai kipukorvaukseksi) ja en ole osannut niitä käyttää edes siivouksessa. Nyt tuhosin ne siteisiin, tai jäi imuja vielä, mutta osa edes. Lisäksi löysin kaapinpohjalta vanhaa kunnon flanellia ja laitoin sitä myös imuiksi. Kiinnitykseksi laitoin tarraa kokeiluun. Huomasin kesällä, että neppariside tuntuu kohtalaisen inhottavalta a) pyöräillessä, b) ratsastaessa. Joten kokeilen miten tarra siteissä toimii! Kaikissa on pul-pohja. Niitä tilkkuja kun on edelleen. Ja päällä jämä kankaita.

Nyt kun saumuri toimii niin taidan tilata villaneulosta ja ommella esikoiselle villaleggingsejä syksyn viimoja varten.

Ja ai niin. MÄ TEIN EKAN VILLASUKAN!! Ja onnistuin. Ei se ollutkaan mahdottoman vaikeaa. Kantapään voi näköjään oppia tekemään ;) Lankana 7 veljestä raitaversio.

pussukat, pipo ja vaippoja

04.06.2010 - 19:16 / Kategoriat: Kestovaipat, Lastenvaatteet, Neulonta, Sekalaista näperrystä, ompelu

Yksi ilta viikolla olin lasten kanssa rannalla ja niiden hauskanpitoa katsellessa neuloin jämälangoista vielä yhden norjalaisen. Tästä tuli nyt enemmän vauvan kokoa. Se edellinen oli onneksi sopiva 1v kummitytöllemme, vein sen sinne jo. Ostin lankaa, että omallekin pojalle tulisi tehtyä uusi norjalainen, edellinen on jo pieni.

Kävimme nuorimman kanssa hammastarkastuksessa eilen. Hän sai tietenkin uuden harjan. Kotona päätin pestä vanhan ja laittaa kaikilta lapsilta yhdet harjat sivuun kesän reissuja varten. Otin minigrip pussit ja nimikoin ne. Sitten välähti, että tietenkin ompelen lapsille kunnon pussit hammasharjoille ja -tahnoille. Tein niistä tarkoituksella niin pienet, ettei niihin mahdu paljoa muuta. Kesällä on edessä partioleiriä, seurakunanleiriä, serkkujen luona oloa, sopeutumisvalmennuskurssia, mökkielämää jne. Ja kaikkialle tarttisi aina se hammasharja saada siististi mukaan!

Olin eilen menossa iltavuoroon ja aamulla ehdin tosiaan nuo pussukat ompelemaan. Kuopus nukahti sohvalle päiväunille sillä aikaa ja päätin sitten jatkaa ompeluja. Ompelin siskon vauvapakettiin vielä kolme vaippaa. Kaikkiin kuosi leikattu joskus aikaa sitten mun vanhasta marimekon paidasta. Nyt löytyi kaapista sisäpinnaksi ainoastaan turkoosi coolmaxia.

Paketti siskolle näyttää tältä ilman Yamoa. Ovat nyt vain pahvilaatikossa. Vaippojen alla on vielä body ja unipussi. Jotain lisäimuja pitäisi käydä ostamassa. Onneksi kaupungissa on muutama kauppa, joista saa kestojakin. Lähtöön ei olisi enää kuin reilu viikko, joten aika alkaa käymään vähiin!

 

 

palloja

19.05.2010 - 17:01 / Kategoriat: Kierrätys, Sekalaista näperrystä, ompelu

Töissä tuli tarvetta pienelle ja pehmeälle pallolle. Ajattelin tehdä sitten sellaisen. Kaavoja löytyi täältä. Tein sitten samalla siskon pakettiinkin. Nuo kuudesta palasta tehdyt menee siskolle ja niihin laitoin pari kulkusta kumpaankin sisään. Ja kolmesta palasta tehdyt menee töihin.

Enpä taas tekemään alkaessani muistanut, että tuo pul on kökköä ommella. Ompelin sitten leivinpaperin läpi ja sujui niin hyvin. Tajusin sitten, että miksikäs en tehnyt niin niitä liivinsuojia... Tyhmästä päästä kärsii aina!

Tein sitten vielä loput leikkaamani liivinsuojat. Ja sain nyt pulia ommeltua hyvin, kun muistin tuon leivinpaperin ja sitten myös sen, että paininjalkaa vasten pul kulkee aivan ongelmitta. Että ihan vain ompelupuolen vaihtaminen olisi viimeksi riittänyt...

Tein myös fleecepinnalla olevia, sen mahdollisen haju ongelman takia. Nyt on 15 paria valmiina ja tällainen pino niistä tuli. Eiköhän sisko niillä pärjää!!

Vielä ompelin yhtiin tossuihin varret rikki menneistä nallepuh-sukista. Sitten kuopus tulikin jo vaatimaan ompelukoneen siirtoa pois näköpiiristä! Aamulla otin puikoille lankajemmasta löytyneen huopanen kerän lopun, jospa sitä muistuisi mieleen se villavaippahousujen teko. Täytyisi merinoakin katsella jostain. Nyt vaan ei taida olla myynnissä enää mitään minkä tunnistaisi tutuksi langaksi.

vapaapäivien touhuja...

15.05.2010 - 17:37 / Kategoriat: Kestovaipat, Kierrätys, Sekalaista näperrystä, ompelu

Kolmas lapsemme täyttti tällä viikolla 8v. On riittänyt hulinaa juhlien järkkäämisessä! Lahjaa ei hänelle keksitty, sovittiin että ostetaan sitten jotain kun jotain tarvitsee. En kuitenkaan halunnut, että tyttö nyt oikeasti ihan kokonaan ilman lahjaa jää ja koska rakastaa laukkuja, niin päätin ommella laukun. Illalla nopeasti farkuista sen tein, kun farkkulaukkua oli tyttö jo pitkään toivonut.

Kiinnitystä mietin hetken ajan. En itse yhtään tykkää, jos laukusta pääsee tavarat putoilemaan. Vetoketjun ompelu paksuun reunaan hirvitti, joten päätin laittaa tarranauhalla kiinnityksen.

Liivinsuojaprojektinkin aloitin. Itse en voinut imetysaikana käyttää lainkaan pul-suojia. Ne ei ilmeisesti puhdistunut tarpeeksi, koska alkoivat haista hirveille, teki niille mitä tahansa. Itselle parhaat oli fleecesuojat. Uloimmaiseksi fleece, joka on reunasta sentin verran varsinaista imuosaa leveämpi. Se toimi täydellisesti ja ei tullut paksuksi. Nämä piti tosi hyvin mun reilusti vuotavat rinnat kuivina. Tällä menetelmä ajattelin myös siskollekin tehdä suojia. Mut myös pul-suojia, jos hänellä sattuvatkin toimimaan. Kokeilinkin jo, mutta ompelukone ei pul-kangasta halunnut kunnolla ommella. Tai ompeli, jos sen kanssa oli paksumpaa kangasta, mutta kun yritin tehdä imut pienemmiksi ja sitten niiden päälle isomman coolmax-kankaan ja sen kiinni pul-kankaaseen, niin kone ei tykännyt. Täytyisi ottaa itse niskasta kiinni ja pistää saumuri kuntoon... Mut en ole jaksanut, ehkä teen sen kun kesälomani alkaa. Koira+kuopus pisti sen kunnolla sekaisin. No mutta muutaman suojan sain jo aikaan, leikattuna taitaa olla kymmenen lisää. Pul-suojat käpristyi reunasta, mutta se onkin loppujen lopuksi hyvä, niistä tuli nyt oikeaan suuntaan kuperat! Viidet suojat on nyt valmiina, ja tosiaan lisää vielä ehtiä ompelemaan.

Uskaltauduin myös kokeilemaan kestositeiden tekoa. Vaikka sitä olen tähän asti onnistunut välttämään ;) Kaikissa on pohjalla pul, päällä trikoo (kahdessa suojassa retropuuvillakangas). Väliin tuli kaikkiin 1krs bambua ja 1 krs joustofroteeta. Kaavan piirsin suoraan Ronja&Roope siteestä, on oma suosikkini. Tein jokaista kuosia kaksi, toiset siskolle ja toiset mulle. Toivottavasti sisko edes uskaltautuu kokeilemaan!! Omani on tänään ollut testikäytössä ja hyvin tuntuu toimivan ja pysyvän paikallaan. Mulla ei neppipressiä ole, joten laitoin noihin sellaiset ommeltavat nepparit. Niitä mulla olikin ompelulaatikossa, kun äitini toi mulle hetki sitten itseltään kaiken mahdollisin (mm kymmeniä vetoketjuja).

Eilen huomasin, että meidän kuopus (elokuussa 3v) on ollut ainakin kuukauden pissimättä yöllä. Sitäkin ennen tuli max 1 yö viikossa jotain. Päätin, että kokeillaas ilman vaippaa. Isoveljellä (epilepsiakohtausten takia) on Upuran Eijan tekemät 128 koon harkkabokserit öisin ja sanoin pikkuveikalle, että sullekin sitten sellaiset yöhousut. Eijalla on töissä niin pitkä jono, että päätin kokeilla itse tehdä yöhousut. Tein illalla äkkiä kaavan ja kokeiluversio. Päällä ja sisällä on trikoota, imuina flanellia 2 krs ja froteeta 1 krs ja pul-niiden alla. Hyvin toimi ja ihan sopivat housut tuli kerrasta. Täytyy katsoa tarvitaanko vielä toiset, vai meneekö noilla. Nyt 2 yötä niitä on käytetty ja kuivana ovat pysyneet.

Tänään käytiin aamulla lasten ja mun isän kanssa kirpparilla. Sieltä löytyi eurolla cuddlebuns vaippa. Varmaan sitä erää mitä meilläkin joskus oli eli kumpparit pamahti. Joku oli siitä kaavan tehnyt, oli ratkonut kumppareiden kohdalta saumat auki. No minäkin piirsin siitä kaavat ja sen jälkeen tein noin 5min homman ja laitoin uudet kumpparit vaippaan. Siskolle sekin menossa. CB on sellainen klassikko, jota olin vauvapakettiin joka tapauksessa suunnitellut Iguleelta tilaavani. Samassa pöydässä oli myynnissä 4 eurolla tsi-cuddle, nappasin senkin matkaan.

Löysin myös ihanan bodyn 20 sentillä ja unipussin eurolla. Nekin lähtevät siskoa ilahduttaa.

Siinä vaippa kumpparit vaihdettuna! Harmi että kuvaa ei saanut käännettyä, kun otin sen suoraan kamerasta...

Siskon vauvapakettiin on nyt sitten:

- Yamo

- Töppöset ja tumput pul-kankaasta

- Liivinsuojia

- Kestositeitä

- Cuddlebuns x 2

Suunnitelmissa tehdä lähiaikoina villahousuja parit ja niitä kestovaippoja. Mutta mitähän muuta??

Ompeluita

17.01.2010 - 19:27 / Kategoriat: Sekalaista näperrystä, ompelu

Syksyn käsityöt olivat lähinnä joululahjoja, nyt on ehtinyt tekemään sitten jotain muutakin!

Purosta valmistui meidän perheeseen kolmas Baktus, eli vihdoin sain itsellekin huivin kaulaan. Nyt tuo ohje riittää hetkeksi, tuli niitä niin monta joulun alla tehtyä.

Eilen 2v itki, kun vain veljellä on keppihevonen. Päätin sitten pikana tehdä pojalle oman, aikaa meni alle puoli tuntia. Vähän laihan luihu siitä tuli, näyttää enemmän merihevoselta, mutta kelpaa ratsastajalleen. Joka kuvassa mököttää, kun äiti pyysi hetkeksi pysähtymään kesken ratsastuksen =)

Kun ompelukone tuli kaivettua esiin, niin täytyihin sitä muutakin tehdä! Leikattuna oli pojalle pilkullisen gollegehousut ja ekaluokkalaiselle pyjama. Ne tuli ommeltua samalla, molempien kaava on juju-kirjasta. Kirja on pitänyt palauttaa aikaa sitten kirjastoon. Täytyy lainata uusiksi, sillä housut on tosi hyvän malliset meidän 2v:lle ja kirjasta jäljennetyn kaavan tuhosi koira... Kuva on valitettavasti nurinpäin, kun otin sen suoraan kamerasta.

Viime vuoden puolella tuli ommeltua lattiatyynyjä lapsille neljä. Ovat osoittautuneet mahtaviksi. Niiden sisällä on suomisoffan sohvien tyynyt, olivat vääränlaiset tuttavalle ja antoi ne meille. Nuo sohvan tyynyt ovat sopivan isoja ja tukevia. Ompelin niihin päälliset kotoolta löytyvistä. Kahteen tuli tuota ruskea-valkoista apilakangasta, on mun veljen lapsuuden pussilakana. Nyt päässyt arvokkaaseen käyttöön lattiatyynyissä ja keppihevosessa! Yhteen löytyi finlaysonin ikivanhaa värikästä vahvaa kangasta ja yhteen vanhaa turkoosia lakanaa (jonka koira on joskus repinyt...). Päällisistä tein irrotettavat, se oli tarpeen sillä kaksi niistä on jo pesty.Tyynyt ovat meillä jokapäiväisessä käytössä. Lapset tykkäävät katsoa niiden päällä tv:tä. Viikonloppuisin on oikein herkkua, kun saa ottaa peitonkin siihen ja katsoa meidän isä on parempi kuin teidän isä. Sitten lapset tykkää riekkua niillä, 2v rakentaa niistä liukumäkiä sohvalta alas ja linnoja. Isommat lapset leikkii niillä hippaa (kuten kuvassakin juuri). Ja minä ja mies tehdään niistä illalla joko iso peti lattialle missä ollaan tv:n ääresä tai nostetaan kaksi päällekäin, jolloin niistä tulee täydellisen korkuinen rahi meidän sohvan eteen jaloille. Jopa mies, joka ei aina innostu mun projekteista, sanoi että nämä on tosi hyvät jutut. Ongelmana on vain säilytys. Ruskeat on olohuoneessa tietokonepöydän ja seinän välissä pystyssä ja kaksi muuta lasten leikkihuoneen lattialla. Todellisuudessa ne on kyllä usein keskellä olohuonetta ja mikä parasta KÄYTÖSSÄ!

Olen tehnyt uuden vuoden lupauksen koskien käsitöitä:

Opettelen kutomaan villasukat!! Kerran tässä pari vuotta sitten yritin ja en saanut kantapään alkua ilman reikää, niin luovutin. Mun äiti kutoo meille kaikki sukat ja aina kysyy, että miksi et tee itse. Eilen kaivelin vanhoja käsityökerhon lehtiä ja niissä oli ohjeita kantapään tekoon monessakin. Joten tänä vuonna meidän perheen sukat valmistuu omilta puikoilta!

calorymetri

13.10.2009 - 16:09 / Kategoriat: Neulonta, Sekalaista näperrystä

Blogeja selatessa tuli monessa vastaan calorymetri. Liekö tuo huivi, hiuspanta vai mikä, mutta pakko oli sekin testata. Tyttö tykkäsi kovasti, joten ainakin isommalle tytölle täytyy myös tehdä.

Tuo on tehty samassa seitsemän veljestä langasta kuin edellinen käsityö. Puikot oli 3,5 ja silmukoita 80.

Värjäystulos

04.02.2009 - 22:13 / Kategoriat: Sekalaista näperrystä

Tässä värjäyksen tulos. Kaikista tuli ruskeita, kuvassa näyttävät meidän näytöllä harmaamilta. Väri ei ole voimakkaan suklaanruskea, mutta ihan selkeä ruskea kuitenkin. Esikoisen hameesta tuli oikeastaan kivempikin kuin oikeanvärisenä, samoin nallepuh bodystä.

Ei mitään aikaiseksi saa

17.04.2008 - 08:16 / Kategoriat: Lastenvaatteet, Sekalaista näperrystä

Kirjastosta kävin varaamassa kaavakirjan, tekisi mieli tehdä pojalle retrotakki. Siskoni antoi retropussilakana, on samaa kuosia kuin tuo vihreäapila jota on esim pesulapuissa ja vaipassa, mutta pohjaväri on ruskea. Ihana kangas! Kun vaan saisi siitä jotain aikaiseksi.

Kutimet seisoo olohuoneessa, en ole ehtinyt niihin edes koskea. Syynä tuo vilkas 8kk, joka vaatii äitiä kiipeilytelineeksi kokoajan ja perheeseen tullut labbiksen pentu. Kaksi energistä vauvaa, ja tekemistä piisaa!

7v pojan parit housut odottaisi shortseiksi poikkasemista, taas yhdet farkut rikki polvista ja yhdet lyhyeksi jääneet kangashousut. Nekin niin kauhtuneet etten viitsi kuopukselle säästellä, teen niistä pihahousut kesäksi.

hiljaiseloa

24.03.2008 - 12:43 / Kategoriat: Sekalaista näperrystä

ninna_a: Ohjeet on lähinnä kestovaippainfon sivuilta ja sitten sovellettuna monesta ohjeesta.

Patons paketti tuli ja niinhän siinä kävi etten malttanut olla niihin koskematta. Aloitin heti villahousut ruskea-tumma turkoosi yhdistelmästä. Eli nyt on vain 3 työtä kesken puikoilla.

Enkä ole edes jaksanut/ehtinyt juuri neuloa nyt. Tänään sentään sain ommeltua pesulappuja. Iguleelle lähti vaippoja korjaukseen ja niiden mukana tuli paluupostissa pesulappu. Enpä olisi ikinä uskonut miten kätevä tuo on. Joten käytin tilkkuja hyväksi ja tein niitä muutaman lisää. Tuollaisen kun kostuttaa, niin saa nopeasti pojan kädet ja kasvot puhtaaksi ruokailun päätteeksi. Ei tarvi karheaa talouspaperia käyttää. Noiden teossa olisi vain saumuri ollut kova sana, mutta kyllä ne ompelukoneellakin meni. Tiheä siksak vain hieman reunaa laittaa kupruille. Toisaaltaan tuo iguleen kupruaa samalla tavalla nyt muutaman pesun jälkeen...

Seuraava ompelus on varmaan lattiatyynyt poikien huoneeseen. Vauvan pinnasängyn patjaa ei enää tarvita, joten siitä ajattelin tehdä ison pallin/istuintyynyn.

lankaholisti?

13.03.2008 - 12:55 / Kategoriat: Sekalaista näperrystä

On tullut tässä taas vähän lankoja ostettua...

- Sublimen merinovillaa 4 kerää, valkoista ja vaaleaa limeä. Nämä toivottavasti muuttuu shortseiksi kesäksi, on niin mahtavan ohutta ja pehmeää lankaa.

- Patons merinovillalankaa 4 kerää, ruskeaa, turkoosi, keltaista ja moniväristä. Näistä tulee tietenkin villahousuja, ei vaan tietoa millaisia. Peikkohousut ainakin olisi tarkoitus tehdä ja varmasti kesäksikin pökät.

- Sock lankaa, kevättumput vauvalle olisi tarkoitus tehdä.

- Loft merinovillalankaa, kevätsateenkaari ja vaaleanruskea, näistä en tiedä vielä tuleeko pitkä- vai lyhytlahkeiset villahousut. Tuo väri vaan loppuu tuotannosta ja jo jonkin aikaa olen halunnut tehdä siitä kevääksi housut. Nyt pakko ostaa, kun lankaa vielä saa.

Vielä kun ehtisi kaikista jotain tekemään!!

Neulahuovutusta

10.03.2008 - 11:33 / Kategoriat: Kestovaipat, Sekalaista näperrystä

Joulun alla tyttöni (7v ja 5v) halusi kokeilla neulahuovutusta. Minä tietenkin suostuin, saisinhan itsekin kokeilla huovuttaa villapöksyjä. Ekat kuviot tein äitini neulomiin pöksyihin, niistä kuvat olikin jo ekassa viestissä. Sen jälkeen innostuin miettimään lisää huovutus kohteita.

Kudoin cargon ohjeella luonnonvalkoisesta pirtin kehräämön hahtuvasti pitkälahkeiset housut. Niihin kokeilin huovuttaa palloja. Tällaiset tulivat. Ei ehkä kovin poikamaiset, mutta silti kivat pökät!

Seuraavat huovutukset tein lyhytlahkeisiin. Kudoin pikkujutun ohjetta muokaten paksusta Pirkka-langasta housut. Vyötärölle käytin jämä-loftit. Tuo Pirkkalanka on kutoessa karheeta, mutta jo ekassa pesussa ja lanoliinituksessa pehmeni paljon. Näihin housuihin huovutin sekä eteen että taakse tassun kuvan. Kuvasta tuli hieman liian iso =( Olin kuvitellut jotain pientä ja sievää ;)

Tuoreimmat huovutukset on eiliseltä. Tein Novita Huopasesta punaiset pitkälahkeiset. Näitä olin jo hetken suunnitellut ja galluppi sukulaisille kertoi, että paras pohjaväri on punainen. Polvien kohtiin huovutin mikkihiiret. Tarkoitus on, että mikki hiiret lisäisi konttaavan lapsen kulutuskestävyyttä. Ei meidän vauva vielä kyllä konttaa, mutta ehkä joskus ;)

Tästä kaikki alkoi

10.03.2008 - 11:11 / Kategoriat: Sekalaista näperrystä

Neljäs lapsemme syntyi elokuussa 2007. Raskausaikana luin kestovaipoista ja varmaa oli,että niitä kokeiltaisiin. Villahousuja kaikki hehkutti, minusta ne oli aika rumia (??) ja epäkäytännöllisen oloisia. Pyysin silti äitiäni tekemään villahousuja yökäyttöön, kun olivat kuulemma yöllä ehdottomat.

Äiti kutoi neljät villahousut, kahdet sopi pienelle heti ja yökäytössä villahousut tosiaan oli loistavat. Kahdet noista mahtuu edelleen, niitä olen itse neulahuovutuksella koristellut.

Näistä siis alkoi rakkauteni villahousuihin!