Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
     

Kevään ensimmäinen pipo

27.02.2010 - 15:16 / Kategoriat: Lastenvaatteet, Neulonta

Lapsille kevät-pipot urakka on alkanut =)

Ensimmäisenä tuli tehtyä JC-pipo. Tuollaisen pipo on ollut yhdellä lapsella kerhossa ja olen sitä ihaillut. Nyt sitten sattumalta löysin ohjeen, kun googlasin jotain muuta. Ekan pipo oli lähinnä koko testausta, silmukoita on 100 ja lankana Novitan tennesee. En halunnut pipoon käännettävää reunaa. Tuo on sopivankokoinen nuoremmalle pojalle. Onkin sopiva asuste sen Ticketin vihreä-musta ruudulliseen haalariin ja keltaisiin fleecetakkiin.

Sama silmukoiden määrä riittää 8-vuotiaalle isoveljellekin, mutta korkeutta hänen pipoonsa tarvitsee lisää. Musta lanka oli isoveljen valinta ja ostin sitä kaksi kerää. Pikkuveljen pipoon meni noin puoli kerää. Ehkäpä lopulla mustalla teen vaikka raitoja siskojen pipoihin.

Mustaa pipoa oli tosi vaikea kuvata tällaisen ei-niin-taitavan-kuvaajan. Siksi kuvat on aina kehnoja. Ekassa kuvassa näkyy tuo pipon kuvio, joka on minusta kivan maskuliininen poikien pipoihin. Kuva on otettu salamalla ja näyttää ihan harmaalta ja silti kun piposta näkyisi läpi, mutta tämä on vain harhaa ;)

Toisessa kuvassa pipo on tulevan käyttäjän päässä. 2,5-vuotiaalle minusta tuo musta on aika jyrkkä väri, mutta onneksi vaatteet joiden kanssa sitä pidetään on kirjavat ja kirkkaat. Miehen mielestä pipo on huippuhieno pojalle. Nyt puikoilla on sitten isoveljelle samanlainen. Tässä samalla koitan miettiä ideoita tyttöjen pipoihin.

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code