Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
     

Kestovaippoja

10.03.2008 - 11:45 / Kategoriat: Kestovaipat

Kestovaipat on vieneet minut mennessään. Muutaman kerran olen kokeillut itsekin niitä ommella.

M- kokoisia mummuja kokeilin tehdä. Päällä oma lapsuusaikainen pussilakana ja sisällä mikrofleece. Tämä oli hyvä kunnes jäi pieneksi. Nyt on sitten sukulaisen vauvalla käytössä!

Samalla kaavalla valmistui toinenkin vaippa. Päällä finlaysonin "lakana"kangas.

Noiden jälkeen en piitkään aikaan ommellutkaan vaippoja, ei oikein ole ollut aikaa. Mutta yksi ilta päätin kokeilla. Tulostin infolta "täydellisen vaipan"- kaavan. Muokkasin sitä hieman ja tässä tulos:

Kyseessä on sivukiinnitteinen vaippa. Päällä collegekangas, sisällä valkoinen trikoo. Kun oli niin kiire kokeilla kaavaa, etten kerennyt lähteä kankaita tilaamaan. Mutta vaippa on toimiva silti!

Kaava istui hyvin, joten päätin kokeilla toisenkin. Päällä taas tuo ihana vanha pussilakana. Tukikankaana vaippaflanelli ja sisällä valkoinen trikoo.

Tarkoitus olisi jossain vaiheessa ehtiä kyseisellä kaavalla taas muutama tekemään. Aion kyllä kaventaa kaavaa haarasta sentin tai pari.

 

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code